sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

What's your fantasy? Ja varotan jo etukäteen että kukaan ei saa tekstistä selvää..


ah vihdoin kesä täällä! tai siis loma, eihän tuo ilma paljoakaan kesäkuulta oo viellä näyttänyt. Todistus ei ollut ihan sitä luokkaa mitä olisin halunnut, tosin se johtu vaan omasta laiskuudesta opiskeluun, mut syksyllä kun alkaa viimeinen peruskoulu vuos, nii silloin sitten vaan kouluakoulua enemmän. Perjantaina koulussa meillä oli jotain 8-luokkien turhia juttuja, sidottii parin kanssa jalat yhteen ja juostiin kilpaa, no oltiihan me hyvii Lauran kanssa siinä, vaikka meijän luokka häviskin sen. Saappaanheiton meijän luokka vei, mut jossain lankkukävelys hävittii iha reilusti. Tiputtiin kokoajan laudata ja jouduttiin alottamaan alusta.. myöhemmin sen jälkeen jokaiselle annettiin satunnainen nimi luokasta, ja siihen piti kirjoittaa mikä eläin ja biisi siitä ihmisestä tuli mieleen. Tätä mä en nyt ihan käsittäny, minäkö muka näytän villakoiralta!? ja biisi oli lissut- pissikset. woot, jollakkin ollut vähän hauskaa..




Perjantaina oli ihana&hikinen valmennus Pessin kanssa, tehtiin ympyrälle väistöä ravissa, temmon muuntelua ja paria muuta VaB; liikettä. ratsastin myös Speedyn, ja oikeesti, se poni oppii tosi nopeesti! ehkä kuukaus sitten sillä aloin ratsastaa eikä se tiennyt miten päin olisi, perjantaina jo sitten tehtiin enemmän ravityöskentelyä ympyrällä ja suunnanmuutoksia, vau kyl siit viellä tulee jotain! Tallin jälkeen nähtiin viellä Lauran, Janinan ja Henriikan kanssa keravalla. Käytiin vähän mäkissä ja sellasta.


Lauantaina oltiin keskisuomessa serkkujen ylppäreissä, toinen siis teki kolmoistutkinnon ja toinen kaksoistutkinnon, mä en ikinä varmaan pystyis sellaseen.. Jea, ylemmässä kuvassa siis on Tessa, mun serkku, ei kumpikaan niistä tutkinnon tekijöistä :) ... yö vietettiin sitten mökillä, ja sunnuntai aamusta takaisin kotiin. Myöhemmin kävin sitten juoksemassa 4,4km ja innostuin jopa siivoomaan mun huoneen, äidin mielestä historiallinen teko, kuullemma mua pitää aina patistaa siivoukseen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat